Rakkauteni sinua kohtaan

Jos olet katsonut Twlightin niin ehkä ymmärrät mun pointin...


En koskaan ymmärtää voinut miksi sillä yhellä ihmisellä ei ollut mitään järkeä elämässäni, kai se johtui siitä että vaistosin ettei se ole elämäni rakkaus... Nyt kun näen sinut rinnallani joka pelastit henkeni tajusin sen vasta ettei aikasemmilla ole ollut siksi merkitystä koska nyt jos koskaan olen onnellinen ja "leimautunut" johonkin, sen huomaa vasta kun näkee toisen monien muiden joukossa ja vain tällä yhdellä on sädekehä ympärillä. Sinä jos kuka sait minut tajuamaan mitä on AITO ja puhdas rakkaus, ilman pelkoa petetyksi tulemisesta, ilman pelkoa yksin jäämisestä.
Sain elämääni iloa ja valoa kun olet siinä, en koskaan aikaisemmin tajunnut kuinka helpompi ja kevyempi oloni voi olla kun olet jatkuvasti lähellä ja läsnä. 

Jos kaikki ajatukset voisin sanoiksi pukea, ei edes kopiopaperi pino riitä siihen, niin paljon minulla olisi sinulle sanottavaa. En ymmärtää voi miten näin paljon yksi pieni sydän voikaan rakastaa, olet kaikki mitä minulla on, olet kaikki mitä nainen vaan toivoa voi. En koskaan tule ymmärtämään miten tässä näin kävikään, mutta olen onnellinen enkä valita, minulla on sinut! Minulla on kaikki mitä toivoa saattaa, muutama toive silti minulla on...

1. Kumpa saisin sinusta vielä joku kaunis päivä vaimon itselleni.
2. Kumpa voisin kanssasi perheen perustaa.
3. Omakotitalo yhteinen olisi kruunaus kaikelle tälle <3

Rakastan sua, ja kyl sä sen tiedät, oot valo mun pimeydessä, lämpö kylmissä illoissa. Katseesi lempeä, kosketuksesi turvallinen, lämpösi hentoinen rinnallani tuntea saan, en koskaan voi unohtaa kaikkea tätä matkaa ja toivon, että kanssasi vielä pitkään kulkea mä saan! 

Kun silmiisi katson näen aina vain uudelleen sen saman viekkaan ja salamyhkäisen naisen alun kun silloin aikoinaan. Silmäsi kimmeltävät, kirkkaat kuin tähdet saa mut tällä tiellä pysymään. Olet kaikki mitä minulla on, olet maailman rakkain ja tärkein, nainen  sano kuka mitä tahansa muista, että minun silmissä olet nyt ja aina maailman kauneinta <3 

Muista aina se, että vaikka olen surullinen ja vihainen en koskaan tahdo mitään pahaa sinulle rakkaani! En koskaan sua satuttaa voisi, en tahallani mieltäsi pahoittaa tahdo, jos jotain mä väärin teen, toivon että huomautat siitä minua heti jotta voin korjaa tilanteen ja pyytää anteeksi sillä en todellakaan kestä edes ajatusta siitä, että menettäisin naisen jota eniten maailmassa rakastan! 

Sydän palasina vai eikö ihminen koskaan opi?

Joskus tuntuu siltä, kun ihminen ei koskaan oppisi virheistään. Onko asia todella näin ? Vai voiko ihminen nauttia siitä jatkuvasta ja aina uudelleen toistuvasta virheestä? En tiedä näihin kysymyksiin vastauksia, mutta tiedän sen, että tunne jonka kohtasin jokunen aika sitten yllätti minut totaalisesti. En todellakaan koskaan uskonut enää saavuttavani tätä tasoa, en sitä tunnetta et joku rakastaa minua, minä jotakin, onko asia silti näin helppoa.

En ymmärrä miten tässä kävi näin, onnistun aina jotain kautta takertumaan ihmiseen joka jollain tasolla onnistuu toistamaan edellisten "virheet". Kaippa tämän tunteen kanssa loppujen lopuksi oppii elämään, kunnes pääsee yli kaikesta jatkuvasta pienestäkin pettymisestä, ja oppia huomaamaan vain ne toisen hyvät puolet ja rakastamaan niitä, päästää irti ja antaa kaiken negatiivisen mennä ohi.

Mutta kuitenkin tämä kyseinen ihminen pelasti elämäni hetki sitten, en koskaan voi olla kiitollisempi hänelle. Se kaikki tapahtuin kun salama kirkkaalta taivaalta, hän ilmestyi kuvankauniina yhtäkkiä eteeni, näin kuukausien jälkeen voin sanoa, että se oli kirjaimellisesti Rakkautta ensisilmäyksellä, näin hänet kaikkien muiden keskeltä hänen ympärillä oli säde kehä, kuin taivaasta eteeni tippunut enkeli. Onko tämä totta?

Kaikki alkoin niin pienestä
Kaikki tuntui niin tutulle ja turvalliselle
Hänen seurassa koin voivani hymyillä aidosti
Tunsin heti, että elämäni oli juuri myyty tälle enkelille
Tässä minä seison, kuukausia myöhemmin 
tämän enkelin rinnalla,
en tiedä paremmasta, koska sitä ei taida olla olemassa?

Tästä se kaikki oikeastaan alkoi...
Hänen hymy salpautti henkeni, hänen oudot vitsit sai kiinnostuksen kohoamaan, en uskonut että se hänen lause toisi kaikkea tätä eteeni... Hän tokasi kylmän rauhallisesti
"kun saavut sille perälle, ota yhteyttä ni nähellään röökin verran".

Myöhemmin samanailtana...
Menin paikkaan "B" ja ilmoitin olevani siellä, hän laittoi osoitteen ja lopuksi pyysi numeron varmistaakseen että löydän perille. Sillä oli tylsä alkuyö tiedossa, kysyin rauhallisesti häntä mukaani, tutustuakseni häneen paremmin, suostui lähtemään, kunnes hetken ajeltuamme se tokasi lauseen mitä en koskaan voi unohtaa. Lauseen kuuli isäni ja muutama kaveri, sanoi suoraan minua silmiin katsoen... "tässä autossa ei oo mitää muuta niin söpöä kun kuski". En voinut olla punastumatta ja rupeamatta miettimään mitä hän sillä tarkoitti. 

Ilta toisensa jälkeen rupesimme näkemään aina useemmin ja useemmin, kunnes uskaltauduin pyytämään yöksi, huoneeni räjähdyksestä johtuen joutui hän nukkumaan vieressäni, ja siitä tulikin sitten tapa, aina kun yöksi tuli nukkui vieressä, vierähti kuukausi... Sama toistui ja toistui, juttelimme päivittäin ja pyrimme näkemään päivittäin. Kunnes yhtenä viikonloppu iltana kahdestaan ajellessamme, uskaltauduin heittämään hieman erinlaista läppää kun normaalisti, yllätyin kun hän lähtikin läppään mukaan ja autossa alkoi soida yksi biisi, johon hän tokasi että "Kuuntele ihan ku meijän biisi". En voinut uskoa korviani, ei hän voinut sanoa noin... :) Myöhemmin sinä iltana ennen kotiin menoa, hän kumartui lähemmäs ja kuten herras miehen tapoihin kuuluu niin kumarruin itse puolitiehen vastaan ja yllätyin todella, hän uskaltautui antamaan pusun.
Kotiin päästyämme, hän käpertyin kainalooni nukkumaan ja siitä lähtien joka kerta kun nähtiin se oli kuin olikin automaattinen "tervehdys" että pussattiin, kaikki tapahtui niin oudosti, ettemme missään vaiheessa puhunut seurustelemisesta, se kaikki vain johti siihen, ensimmäisen viikon jälkeen hän kävi jo meiltä koulua, ja käytännössä asui luonani (: Tällä hetkellä kaikki on outo, kaikki meni yllättäen tähän pisteeseen mitään ei oltu yhdessä sovittu, nyt ollaan kihloissa, kesällä tarkoitus muuttaa yhteen ja hänen perhe tuntunee hyväksyneen minut siihen osittain sekaan.
Mutta silti vaivaa se pieni tunne... Meninkö taas halpaan? Olenko taas vain hetken huvi vai pysyykö hän elämässäni loppuun asti? Itse toivon hänen pysyvän! Päiväkin ilman päivänsädettäni on synkkä ja yksinäinen! 

Pien tarina ku oli tylsää ;D

Pimeinä aikoina ennen auringonnousua

Aikoja sitten ruvettiin puhumaan kummajaisesta joka liikkuu kaupungin laitamilla. Pimeiden iltojen varjoissa huhutaan, että liikkuu jokin outo olio joka vie koirat häkeistä. Kunnes yhtenä yönä jäin kaupungin laitamille valvomaan ja seuraamaan mikä se jokin outo olio on.

Eräänä sateisena lokakuisena yönä, istuin ullakolla musiikkia kuunnellen ja valvoen, aijoin ottaa selvää mikä tämä jokin on. Torkahdin kuitenkin kunnes yhtäkkiä heräsin siihen, että jokin kylmä ”aalto” meni ohitseni, kynttilät sammuivat ja tuli outo tunne, että jokin siellä pimeässä nurkassa minua vaani.

Nousin ylös kirstun päältä, otin taskulampun käteeni ja rupesin tutkimaan, yhtäkkiä säikähdin kun tunsin jonkun koskettavan varoen olkaani, samassa hiljainen nuoren naisen ääni sanoi minulle: ”Älä suotta pelkää, en todellakaan satuta tuollaista kaunokaista, olet kuin hopeinen kuu silmiini, yhtä kaunis ja kiehtova. Sinä tuoksut hyvälle, haluaisin enemmänkuin mitään maistaa sinua, mutten koskaan voisi satuttaa sinua”.

Käännyin nopeasti ympäri ja näin vierelläni kuvan kauniin naisen, jonka pitkät tummanruskeat hiukset leijaili tuulessa, jonka verenpunaiset silmät tuijotti minua. Sain rohkeutta puhuakseni... ”Kuka sinä olet? Oletko sinä se joka koiria vie häkeistään ja josta kaupungissa puhutaan?”, johon tuntematon nainen vastasi lempeällä ja pehmeällä äänellä; ”Olen... Tiedän, että olet kuullut kaikenlaista mutta toivon, että et pelkää minua”, ”Ei en pelkää, olet mielestäni kiehtova ja haluaisin tutustua sinuun”.

Samassa tajusin ihastuneeni kyseiseen naiseen, istuimme ullakolla aamuun asti jutellen, minulle selvisi, että hän on vampyyri. Ajatus vampyyristä sai sydämeni tykyttämään kovempaa, huomasin että hän vaistosi sen. Kunnes tuli hetken hiljaisuus jonka hän rikkoi varovaisella kysymyksellä; ”Saisinko halata sinua, jos vannon olevani satuttamatta sinua?”, annoin hänen halata minua ja tulla luokseni lähelle.

Aamun koittaessa hänen täytyi lähteä ennenkuin aurinko nousee, petyin hieman kun luulin etten koskaan näkisi häntä enään, kunnes hän lupautui vierailemaan kyseisellä ullakolla joka ilta, heti auringon laskettua. Odotin päivän innollani, että ilta tulisi ja aurinko laskisi taivaanrannan taakse ja ryntäsin juosten ullakolle, jossa hän oli jo vastassa, tämä tapahtui jokaikinen ilta vuoden ajan.

Vuotta myöhemmin...

Ihmettelen suuresti, naisesta joka on iltaisin viimeisen vuoden ajan vieraillut ullakolla, häntä ei näy, ei kuulu... Olen istunut tässä jo viikon verran joka ilta, häntä vain ei näy. Tuijotan kyyneleet silmissä ulos, toivoen että hän saapuisi.

Yhtäkkiä tunnen kädet tiukasti ympärilläni, pumpulin pehmeät huulet kaulallani, suudelman. Samassa hento ääni kuiskaa korvani juurella: ”Anteeksi etten ole käynyt hetkeen, pelkäsin... Pelkäsin tulla luoksesi, koska en haluaisi luotasi enää lähteä, haluaisin sinut mukaani toisenlaiseen maailmaan, mutten voi viedä sinua sinne... On pakko myöntää olen rakastunut, rakastunut valtavasti sillä kohtasin enkelini. Kohtasin sinut”

”Rakastuit ihmiseen? Rakastuit minuun? Anteeksi vain mutta on pakko kertoa sinulle jotain jonka pelkään pilaavan kaiken, pelkään etten koskaan enää näkisi sinua, mutta olen tuntenut tämän jo kauan... Olen rakastunut sinuun, välitän sinusta ja toivon sinun vieväni minut maailmaasi, jossa voisimme olla kahdestaan pelkäämättä mitään/ketään”

Kaikki kävi suhteellisen nopeasti, pääsin pois täältä, löysin uusia ystäviä.

Tavatessani kuvankauniin naiseni sisaren, meinasin päästä hengestäni, sisar tahtoi muuttaa minut... Minua ei olisi häirinnyt, mutta naiseni oli ehdottomasti sitä mieltä, että hän muuttaa minut kun sen aika on.

Kuukausi myöhemmin....

Olin syrjäisellä kujalla kävelemässä kaupasta kotiinpäin, kunnes tuuli toi nenääni märän koiran tuoksun, käännyin ympäri ja tajusin edessäni olevan suden... Nämä kirotut lykaanit. Lähdin juoksemaan karkuun kunnes kompastuin vesilätäkköön, lykaani poika kävi kimppuuni, huusin ja kiljuin sen mitä jaksoin.

Tajuntani rupesi hämärtyyn ja pelkäsin enemmän kuin mitään muuta koskaan, pelkäsin kuolevani ja sitä etten kerkeisi hyvästellä rakastani. Tunsin nousevani, silti olin tajuton, tunsin jotain kylmää vierelläni, viimisillä voimillani avasin silmäni uudelleen. Siinä naiseni oli, siinä oli punasilmäinen armaani, se pelastava enkeli matkallani, kuulin ääntä mutten saanut selvää mitä ääni minulle sanoi, kun tunsin todella kipeää käyvän piston kaulassani, kädessäni, rinnassani, kunnes tajuntani lähti uudelleen.

Seuraavana iltana...

Herään, hieron silmiäni, sisälläni oli todella outo olo, muistin edellisen illan tapahtumia, nousin ja kävelin peilin eteen. Kaulani se oli mustana näin siinä vain kaksi pientä pistettä, samoin kädessäni ja rinnassani. Ääni takanani sanoi: ”Olet kaunis, anna anteeksi rakkaani, että jouduin tekemään tämän näin, olisin halunnut tehdä sen sinulle romanttisesti, mutten raskinut luopua sinusta, halusin sinut ikuisesti vierelleni”. Hämmästyin se oli naiseni, tajusin tuijottavani hahmoa peilissä, se olin minä, kirsikan punaisine silmineni, kimmeltävän ihoni kera, olin onnellinen.

”Mitä ihmettä siellä kujalla tapahtui? Muistan vain sen lykaanin”

”Se lykaani kävi kimppuusi, sait sisääsi hänen myrkkyä joka minun oli poistettava sinusta, jotten menettänyt sinua”

Nyt saan olla ikuisesti naisen kanssa jota rakastan, hänen ystävänsäkään ei tahdo enää satuttaa minua, olen kaikille arvokas, olen kaikkien ystävä, voin elää ikuisesti. Olen vihdoin onnellinen elämääni, nainen jota rakastan, saan elää ikuisesti hänen kanssaan, enkä kuole koskaan...

Muista sinäkin ”Kun yössä yksin vaeltaa, voi kaltaisensa kohda, ja hetken tie on kevyt kaksin kulkea. Ei etäisyys, ei vuodetkaan ei mikään mietä erota, kun hetket vain sut pitää saan ja unohtaa”

Koskaan ei kannate pelätä mitään vierasta/outoa ihmistä/olio tms siitä saattaa löytyä uusi rakkaus elämääse ;)

Ajatuksia osa 1

Kaverin kans jutelles tuli lista ajatuksia mieleen, asioita joita rupesin miettimään ja pohtimaan yksinäni pimeenä sunnuntai iltana...

Kai se pitäis uskoa ettei minun kannate sekaantua Bi-seksualeihin, pitäisi löytää joku lepakko nainen/neiti jolle kelpaan tällaisena kun olen. Tuntuu että, kaikki näkee minussa vain kasan virheitä, etten riitä tämmöisenä kun olen. Tuntuu ettei minun ole tarkoituskaan saada olla onnellinen tässä elämässä, tuntuu etten riitä kellekkään. Ihan kun olisi tarkoitettu että, aina satutan itseäni ja otan siipeen.

Sitten tuli kaiken tohinan keskellä mieleen se kuinka onnellinen olin muutama vuosi sitten... Se kuitenkin päättyi hieman ikävästi ja löysin rinnalleni naisen joka välitti ja rakasti joka merkitsi minulle enemmän kuin kukaan muu, kunnes siihenkin onneen tuli muuttuja... Se kuuluisa TOINEN NAINEN... Olin valmis tämän ihmisen kanssa perustamaan pehreen, rekisteröimään liiton yms, kunnes kaikki kaatui siihen että, silloinen naiseni löysi toisen naisen... Tarkkaa tietoa ei asioista ole, enkä todellakaan halua kuulla kaikkea, se mitä tiedän nyt, on jo liikaa... Näen päivittäin tämän kyseisen liiton rikkojan, joka päivä tekisi mieli pyörittää se epämääränen olio solmuun ja potkia sitä... Mutta ei...siitä ei olisi mitään hyötyä...

Kaippase aurinko joskus paistaa tännekkin päin suomea, napapiirin rajalle jossa seurana on vain tokka poroja... Näihin tunnelmiin lopettelen näiltä osin...

By: Fallen Angel
(P.S. Pahoittelen kun osa päivityksistä tulee olemaan ruotsiksi)

Muutamia vanhempia tekstejä

Rupistunut ruusunlehti, viiltelit sillä käsiäs,

mä kielsin ja suutuit, kielsit mua puuttumasta,

mutta sanoin että tulisit vielä kiittämään,

mutta sua ei kiinnostanut, viikkoja myöhemmin kuulin,

että olit poissa, mietin miksi en ollut surullinen.

Siksikö että pyysin sua lopettamaan vai eiks

et sua ei kiinnostanut mun varoitukset.

Katson kauas horisontiin siellä näen valon,

poskea pitkin valuu kiiltävä pisara,

tänä hetkenä tunsin etten ollut yksin,

tiedän että koskaan en ole yksin aina minua

joku seuraa ja huolta pitää.

Koskaan ei saa vannoa koska niitä ei voi

varmaksi vannoa,mikään ei ole varmaa.

Mutta uskon etten koskaan koe samaa,

minkä olen aikoinaan kokenut,

mitään koettua hetkeä en vaihtais pois,

koskaan ketään en tahallani vahingoittaa halua.

Hjärtat är så tunn att man måste vara försiktig att den inte går sönder.

Hjärtat är så himla tunn att man ser nästan igenom hjärtat.

Ingen vill att hjärtat blir skadad för någons skull.

Den är små och lätt att gå sönder.

Alla behöver inte vara lika starka som andra.

Ingen lever åt nån annan det är bara du som lever ditt eget liv.

Katson kauas taivaanrantaan siellä näen sun hymysi,

katsoin ja vuodatit kyyneleen kirkkaan ja kimmeltävän,

joka johtui tuskastasi sanoin sinulle, että syytä ei ole

huoleen ja kerroin auttavani mutta heitit mut pois ja huusit:

-”Mene, mene äläkä koskaan palaa.”

Viikkoja myöhemmin soitin sulle, kerroin kaipaavani

sinua mutta et ollut kuulevinasi petyin ja masennuin koska

kaipasin sua. Kuukausia myöhemmin katsoin mustaan tähtitaivaaseen

jossa luki tähdillä kirjoitettuna I'm sorry, but I still loving you <3

Blogini aloitus

Elikkäs tämän blogin on tarkotus auttaa minua käsittelemään asioitani jotka mielessä pyörii, niin hyvässä kuin pahassa mielessä. Tulen käsittelemään ja julkaisemaan tekstiä jotka ei kaikkia varmaankaan miellytä niin jos mielestäsi tekstini on paskoja tms niin en kaipaa kommentteja "opettele kirjottaan/älä vittu jaksa angstaa" yms. Pysyttelen piilossa jotenka minusta ei irtoa tietoja, sen voin kuitenkin sanoa että, olen suomalainen nuori täysi-ikäinen naisen alku.

Päässäni pyörii paljon ja kaiken näköistä, pirteydestä masennuksen kieppeille kaiken laista. Jotka olen todennut helpoimmaksi tavaksi käsitellä kirjoittamalla.